Jos viesti ei näy oikein, klikkaa tästä
Elenia
 
 

Hyvä yhteistyökumppanimme

Investoimme Pohjois-Pohjanmaan lämpötoimintaan

Olemme tänä vuonna kehittäneet Oulaisten ja Kärsämäen kaukolämpötoimintoja kolmella hankkeella. Oulaisissa uusimme sähkösuodattimen ja rakensimme kaukolämpöverkkoon yhdysjohtoa Konttilan lämpökeskukselta raviradan alueelle. Kärsämäelle puolestaan rakensimme uuden pellettikattilan.

Tutustu tarkemmin investointihankkeisiin
 

 
 

Yhteistyökumppanuuksilla urheilun iloa ja elämyksiä

Tämän päivän tekomme vaikuttavat tulevien sukupolvien elämään. Siksi panostamme sponsorointikumppanuuksissamme erityisesti lapsiin ja nuoriin. Haluamme tarjota heille liikunnallista toimintaa, elämyksiä ja peli-iloa. Olemme kesän aikana olleet yhdessä kumppaniemme kanssa vaikuttamassa lukuisten lasten - tyttöjen ja poikien - harrastamiseen yhden suomalaisten suosikkilajin, jalkapallon, parissa.

Hämeenlinnan Jalkapalloseura (HJS) on järjestänyt kesä-syyskauden aikana yli 10 Elenia-peliliigan ottelupäivää, joihin on osallistunut satoja innokkaita tyttö- ja poikapalloilijoita. Jyväskylässä JJK Jyväskylä palkitsi toukokuusta lokakuuhun joka kuukausi yhden Kuukauden juniorin. Huomionosoitus annetaan pelaajalle, joka on yksi tunnollisimmin ikäluokan tapahtumiin osallistunut harrastaja. Hän on todellinen joukkuepelaaja, joka yrittää aina parhaansa harjoituksissa ja peleissä. Kuukauden juniori luo tiimihenkeä ja osaa iloita myös muiden onnistumisista.

Lue HJS:n Jami Lambergin haastattelusta Elenia-peliliigan kuulumiset

 
 

Oppilaitosyhteistyöllä uusia ja tuoreita näkemyksiä

Nuoret ovat energia-alan tulevaisuudentekijöitä. Oppilaitosyhteistyö on meille mahdollisuus luoda uutta ja saada tuoreita näkemyksiä toimialan kehittämiseen. Opiskelijat pääsevät verkko- ja lämpöliiketoiminnan näköalapaikalle soveltamaan opittua käytäntöön, oppimaan toimialasta sekä verkostoitumaan alan tekijöiden kanssa. Yhteistyömme painottuu Elenialla tehtäviin opinnäyte- ja harjoitustöihin, työ- ja kesäharjoitteluun sekä yritys- ja ainejärjestötilaisuuksiin.

Lue Jyväskylässä JAMKin kanssa toteutettujen opiskelijaprojektien terveiset

 
 

Kilpailu turvallisuus- ja kehittämispalkinnosta käynnissä
- Lähde mukaan tavoittelemaan biotonnia

Järjestämme kolmatta kertaa yhteistyökumppaneillemme kilpailun turvallisuus- ja kehittämispalkinnosta. Palkinto jaetaan sille Elenia Lämmön bioenergian hankinnan yhteistyökumppaneiden työntekijälle, joka on raadin mielestä parhaiten edistänyt bioenergiaketjun toimivuutta tai turvallisuutta.

Tutustu kilpailuun ja ilmoittaudu mukaan

 
     
 

Tulossa: Suositut taloyhtiöiden energiaillat

Järjestämme joulukuussa jälleen taloyhtiöille energia-aiheisia tilaisuuksia, joissa kerrotaan monipuolisesti alan ajankohtaisista asioista ja ratkaisuista. Kutsut eri paikkakunnilla järjestettäviin tilaisuuksiin postitetaan marraskuussa.

 
 
 

Osoitelähde: Elenia Lämpö Oy:n asiakasrekisteri
Rekisteriseloste
Voit perua Elenia Lämmön uutiskirjeen, klikkaa tästä